Etusivu | Demot | Esiintyjät | Grafiikat | Ilmoitustaulu | Discografia | Kontakti

"Mittatilausbiisejä tiimityönä!"

Joukkueemme nimi on Lyyrica^. Meihin kuuluu sekä musiikkialan yrittäjiä että sivutoimisia tekijöitä. Pystymme tuottamaan sävellyksiä ja sanoituksia hyvinkin erilaisiin lajityyppeihin, emmekä pelkää yllättäviäkään haasteita.

Soita kun tarvitset

• Uutta materiaalia tulevalle levyllesi
• Mittatilauksena juuri sinulle tehtyjä biisejä
• Tuoreita musiikkikappaleita keikkasettiin
• Apua omien laulujesi viimeistelyyn

Työnjako

Vastaan sanoituspuolesta, kannan projektista kokonaisvastuun ja toimin yhteyshenkilönä tarpeen mukaan. Kumppanieni tehtäväksi jää sävellysten ja instrumentointien tekeminen. Yhdessä pystymme tuottamaan myös soundillisesti levytysvalmista materiaalia.

Biisiarkisto

Lauluja on tehty (aikataulujen niin salliessa) myös pöytälaatikkoon ja näitäkin kappaleita tarjotaan suoraan esiintyvien taiteilijoiden käyttöön. Joskus on joku biisi tiettyyn tarkoitukseen "jäädytettykin". Pääpaino on kuitenkin kokonaan uusien laulujen tekemisessä.

Kysy lisää! Yhteystiedot löytyvät kontaktisivulta>>>